Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995.
Suomi on myös mukana Euroopan talous- ja rahaliitto EMUssa, joten Suomessa on muiden euromaiden tapaan käytetty euroseteleitä ja -kolikoita vuodesta 2002. Suomi kuuluu lisäksi Schengenin sopimukseen, joka on poistanut rajatarkastukset Suomen ja muiden Schengen-maiden väliltä.
Tästä osiosta löydät tietoa Suomen liittymisestä Euroopan unioniin, EU-asioiden käsittelystä Suomessa, Suomen maksuosuudesta sekä unionin palveluksessa työskentelevistä suomalaisista. Osioon on koottu myös Brysselissä toimivien suomalaisten edunvalvontatoimistojen yhteystietoja.